Eilinen ilta/yö meni itkiessä. Itkin vain siksi, koska tunsin olevani huono ihminen. Odotin kunnes R nukahti. Sitten se vain tuli, itku jota ei pystynyt lopettamaan. Mietin jo miten kukaan ei tule muistamaan minua, kun täytän 18. Kukaan tuskin muistaa syntymäpäivääni. Siihen on kyllä aikaa, mutta silti. Ei kukaan koskaan aikaisemminkaan ole muistanut, miksi muistaisi nyt.
Tein ruokaa, mutta alkoi oksettamaan. Tuntui, että jokin sisälläni pakottaisi oksentamaan. En kuitenkaan oksentanut. Söin jopa, mutta vain pari haarukallista. Loput heitin roskiin. R kyllä näki kun heitin lopun ruuan roskiin, mutta ei sanonut mitään. Luulen, että hän ei huomannut miten paljon ruokaa oikeasti jäi. Söimmehän me kuitenkin sen verran etäällä toisistamme.
Olen katsellut itseäni peilistä, haukkunut itseäni. Minun on paha olla. Rakastan perhettäni ja poikaystävääni, mutta en itseäni. En voi sietää itseäni. En voi katsoa peiliin niin, että en ajattelisi miten paljon ylimääräistä minulla on ympärilläni. En halua terapiaan, en halua edelleenkään, että kukaan saa tietää.
Mella
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Suuri kiitos, jos viitsit kommentin jättää.