Menneisyyttä

Pieni ruskeatukkainen tyttö, muutti kotipaikkakunnaltaan pois. Uusi kaupunki ja uudet ihmiset. Ensimmäinen luokka ja mulla oli paras kaveri, joka asui vain parin sadan metrin päässä. Tuntui niin hienolta, että on paras kaveri, jonka kanssa voi jakaa kaiken. Ei kuitenkaan kauaan ehditty olemaan kaksistaan parhaita kavereita, kun kuvioihin tuli uusi tyttö. Tyttö joka muutti keskisuomesta. Paras kaverini unohti minut hetkeksi ja teki tuttavuutta tähän uuteen oppilaaseen. Yritin olla mukana, mutta en nähtävästi ollut yhtä kiinnostava kuin hän. Itkin kotona paljon. Aina kun olin yksin. Tuntui kun koko maailma olisi kaatunut. Hän oli kuitenkin ainoa ystäväni. Yritin tutustua toisiin luokkalaisiin, mutta he eivät pitäneet minusta. Välitunnit vietin uuden oppilaan ja entisen parhaan kaverini kanssa. En kovin paljon puhutnut mitään. Heillä oli omat juttunsa, mutta  empähän ollut yksin.

Perheeni ei ollut mitenkään varakas, joten kaikki vaatteni olivat kirpputorilta ja luultavasti kaikki luokkalaiseni huomasivat tämän. Itse kuitenkin pidin vaatteistani. Tykkäsin kaikesta "rikkinäisestä". En tarkoita, että käytin rikkinäisiä vaatteita, mutta pidin sellaisista, jotka ovat tarkoituksella rikotut. Musta ja tummat värit oli mun juttu. Kokeilin joskus 3. luokalla ekan kerran meikkejä. Tiesin kuitenkin, että vielä ei ole aika. Aikaa kului ja olin 5. luokalla. Leikkasin hiukseni lyhyiksi. Minua haukuttiin, koska hiusten leikkuu epäonnistui. En itsekkään pitänyt siitä niin paljon, mutta minkäs sille teit. Minua haukuttiin monilla eri haukkumanimillä. Kukaan opettajista ei koskaan huomannut. Ei kukaan. En itse tehnyt asialle mitään. Kestin vaan sen kaiken. Tiesin kyllä, että he pilkkasivat minua. Eivät kuitenkaan aivan suoranaisesti. Heillä oli lempinimityksiä, joista kyllä tunnistin itseni helposti. En edes kavereilleni kertonut. En kertonut, koska pelkäsin. Ei minulla ollut sitä parasta kaveria, joka pitäisi minuakin parhana kaverina.

Minusta tuli ujo ja massan mukana kulkija. Luovuin omaperäisestä tyylistäni. Pyysin äitiä ostamaan hienompia vaatteita. Äiti kyllä osti. Ylä-asteella sain parhaan kaverin. Perheen ainoana lapsenä, hänellä oli kaikkea hienoa. Vaatteet olivat todella kivan näköisiä. Hiukset aina hienosti. Meistä tuli ystäviä heti. Olimme päivittäin tekemisissä toistemme kanssa. Joimme alkoholia pariin otteseen, mutta vain maisteltiin. Myös tupakkaa maistettiin ja todettiin ettei se ole meidän juttu. Yläasteen aikana vanhempani alkoivat antamaan kaiken minulle periksi ja totuin siihen. Jos halusin kalliita vaatteita, sain ne. Ei minun tarvinnut kun haukkua heidät tai itkeä vollottaa hetken aikaa. Edelleen olen tottunut saamaan kaiken haluamani ja siksi voin jopa myöntää olevani lellipentu.

Oli itsestään selvyys, että jossain vaiheessa tulisi vaikea teini vaihe ja minulla se oli kamala. Vanhempani menettivät hermonsa minuun ja välit kaikkiin perheenjäseniin tulehtui. Olin rappiolla, mutta sen avulla pääsin eroon syömishäiriöstä. Aloin saamaan lihaa luiden ympärille. 9. luokalla tapasin ensimmäisen poikaystäväni. Suhteeme ei kestänyt kauan. Toinen tuli kuvioihin ja kuvioissa hän on vieläkin. Koskaan en kuitenkaan ole päässyt yli kiusaamisesta.

Mella